Minä katsoin Sinua pitkään ja hellästi silittelin

ja mietin lieköhän kukaan silmin niin viisahin

minulle katsetta luoneet tai ystävyyttä kalliimpaa

suoneet.

 Ja nyt kun päättyy yhteinen retki, ja on tullut se

 viimeinen hetki Sinä katsot, katsot vain -

 mutta sylissäni vielä sinä nuolet kädenselkää

ja minä tiedän, että et siellä metsänpeitossa

peikkoja pelkää.

 En usko tarua ollenkaan, etteikö eläinten taivasta

ois, nehän aina antavat parastaan, eikä kellekään

murhetta sois. Ja jos sieluista sitten puhutaan,

miten Luoja unhoittaa pois. Ihan itseluomilta

 luoduiltaan, ei Hän niin tehdä vois.

 Ennenkuin silmät sammuivat, minä kerroin

oravista, joita eläinten taivaassa haukkua saa,

ihan kaikista puiston puista.

 Ja sitten vaipui, vaipui vain ja kuono kylmeni

kokonaan. Ei nuollut enää kädenselkää, vaikka

 tahtonut kovin ois.

Häntä pitelin vieläkin sylissäin ja tietenkin,

sitä sieluaan.